Kaarlo Hännisen Kaksi karkulaista (1927) on kiinnostava teos hankkeemme kannalta. Romaanissa liikutaan laajalla maantieteellisellä alueella, kuvataan yllättävillä tavoilla pohjoista ja liikutaan kaivoskaupungissa, joka on viime vuosina noussut esiin mediassa.
Kaarlo Hänninen oli kuusamolaissyntyinen kirjailija, tutkija, opettaja ja kansanedustaja, joka julkaisi satuja ja seikkailukirjoja. Kaksi karkulaista on pojille suunnattu seikkailukertomus, joka on täynnä jännittäviä juonenkäänteitä, täpäriä pelastumisia ja vauhdikkaita pakomatkoja. Teoksen alussa kaksi pikkukaupungin koulupoikaa, Taavi ja Mikko, kärsivät ahtaasta elämästään: koulussa heidät yritetään pusertaa tiukkaan muottiin, eikä ankaralta opettajalta riitä ymmärrystä poikien näyttelyharrastukselle. Kun Taavi on intoutunut esittämään paholaista luokkatovereilleen, opettaja toivottaisi pojan mielellään ”Australian neekereiden keskuuteen” ja erottaa heidät koulusta. Australiaan päin ei matka kuitenkaan kulje: pojat pohtivat Helsinkiin teatterikouluun lähtemistä, mutta päättävät kuitenkin karata ”Tornion kautta Ruotsiin”. Jos ei muuta paikkaa löydy, he arvelevat voivansa jäädä Pohjois-Ruotsin kaivoksiin töihin. Näin sitten tapahtuukin.